UUSI SINGLE ”SNIIDU FRIIDU” JULKAISTAAN PERJANTAINA 15. MAALISKUUTA – SINGLE TOIMITETAAN RADIOASEMILLE MAANANTAINA 18.3. LÄHTIEN

UUSI ALBUMI ”DUMARI & SPUGET” KAUPOISSA 19.4.

LEVYNJULKAISUKEIKKA HELSINGIN TAVASTIALLA 25.4.

b09992436848b6c62608531098b8d9f1745ceef2
Tuomari Nurmio on paitsi suomalaisen rockmusiikin keskeisimpiä biisintekijöitä ja vaikuttajia, myös eräs uudistumiskykyisimmistä esiintyjistä. Vuonna 1979 alkaneen uransa aikana Tuomari Nurmio on julkaissut 19 studioalbumia, joista kaksi on myynyt kultaa. Kriitikoiden klassikkoluokkaan nostamien julkaisujen, juhlittujen konserttien ja tunnustusten lista on pitkä – mainittakoon tässä Nurmiolle ainoana rockmuusikkona myönnetty Eino Leinon kirjallisuuspalkinto.
Tuomari Nurmion hahmo on paradoksien täyttämä: korkeakirjallinen kapakkasoittaja, perfektionisti ja boheemi, lakimieheksi opiskellut katupoika Kalliosta, stadin slangin taitaja, joka on kotonaan Pohjanmaan puukkojunkkareiden maailmassa.

Dumari ja Spuget on snadii respektii Kalliolle ja koko stadille

Dumari ja Spuget-kokoonpanon ensimmäinen, Pelastusarmeijan tytöstä kertova single, ”Sniidu friidu” julkaistaan digitaalisesti perjantaina 15. maaliskuuta.
Sinkun löydät iTunesista: https:itunes.apple.com/fi/album/sniidu-friidu-single/id616297851

Sitä seuraa albumillinen, stadin slangilla esitettyjä kappaleita nimeltään ”Dumari ja spuget”. Levy julkaistaan perjantaina 19. huhtikuuta.

Tuomari Nurmio summaa levy

n teeman näin:
”Ihme kyllä, vaikka slangia on puhuttu yli sata vuotta niin slangibiisejä ei ole paljon aikaisemmin ollut, vaikka se on vitun ilmaisuvoimainen kieIi. Tämä on kunnianosoitus stadin slangille; skulaa tai delaa!”

Spugeissa vaikuttavat Tuomarin lisäksi Make Hillilä rummut, Mitja Tuurala kontrabasso ja Miikka Paatelainen kitara- ja steel-kitara.

Albumin julkaisukeikka on Helsingin Tavastia-klubilla to 25.4.
Liput toimituskuluineen alkaen 19,50 € Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,78 euroa/min+pvm) sekä netistä www.tiketti.fi<http:www.tiketti.fi>.
Ovelta 20 €, mikäli lippuja on jäljellä.

Albumin kansi ja kappalejärjestys:

dumaricd

Spiidi Pirinen
Sörkan satakieli
Kilomies
Sniidu Friidu
Tonnin stiflat
Oi mutsi mutsi
Skulaa tai delaa
Bumbumbum
Dumari
Hei spuge
Siit mä diggaan
Mä dallaan vaan

www.tuomarinurmio.fi
http:www.facebook.com/#!/pages/Tuomari-Nurmio/248007190492?fref=ts

Lisätietoa ja haastattelupyynnöt:
Kari Holmgren / Sony Music
kari.holmgren@sonymusic.com
040 5306634

Keikat:
Kari Pössi / Piikkikasvi Agency Oy
possi@piikkikasvi.fi
050 5641 950